perjantai 25. elokuuta 2017

RITAMOR


  14.8 
 Kävin pitkästä aikaa Riitan hevosten luona. Tällä kertaa Väärti ei toiminut ratsunani vaan uusi tuttavuus Rimo. Rimo on 15 vuotias suomenhevonen. Riitta pisti minulle Rimoa kuntoon sillä välil kun ajoimme tallille. Rimolla on kuulemma jonkinlaisia jalkaongelmia, jonka takia se on kevyellä liikutuksella.

Heti Rimon kyytiin päästyäni yritin löytää hyvin oman istuntani ja mietinkin jo heti aluksi kaikki perus asiat kuten kantapäät alas, katse eteen, varpaat eteen, käsien paikan yms. Tein paljon ympyröitä ja suunnan muutoksia jotta saisin hevosen hyvin kuulolle ja tarkaksi. Otin lopuksi muutaman kierroksen ravia. Ravissa Rimo halusi päästä kokoajan kovempaa ja kovempaa sekä yritti laskea päätä mutta saatiin ihan hyviäkin pätkiä. Lopuksi ratsastin kentältä tallin pihaan ja hoidettiin varusteet pois jonka jälkeen päästettiin se laitumelle.  Pitäisi hankkia kuvaaja sitten kun meno alkaa näyttämään vähän paremmalta. 
Rimo

Väärtin ja Rimon poni kaveri Salama

Väärti


vas.Rimo ja oik. Väärti





maanantai 7. elokuuta 2017

NÄMÄ 20 KUVAA TIIVISTÄVÄT LEIRIMME
























Nämä kuvat tiivistävät meidän viikonloppu leirin paremmin kuin tuhat sanaa. Olimme muutaman viikkoa sitten Katan kanssa Ninan luona viikonloppuleirillä. Valitettavasti meidän tuurilla viikonloppuna satoi ja ukkosti joten ei voitu hypätä sekä Arskalla oli irtoamassa kenkä. Mutta ratsastimme pellolla kaksi kertaa sekä kävimme maastossa. Hypytimme myös Elmerin ja Timpan. Timpan kanssa kävin "lenkeillä" sillä välin kun Kata juoksutti Elmeriä. Siivosimme tallinkin aivan priima kuntoon kaato sateessa sillä,  välttelimme kaikin voimin kouluradan opettelua. Myös koska Kata ja minä olemme laiskuuden perikuvia käytimme skootteria koska emme jaksaneet kävellä mökistä missä nukuimme  (Max.100 metrin matka hehheh) tallille. Myös viimeisenä yönä luulimme että ulkona on pyromaani sillä sädekaihtimet mitkä olimme sulkeneet edellisenä yönä olivat auki vaikka kukaan niitä ei ollut koskenut, en ymmärrä miten sädekaihtimien auki olemiseen liittyy pyromaani mutta loppujen lopuksi aloin uskoa myös että Kata on se pyromääni joka aikoo murhata minut! No ei se onneksi ollut ja olen ainakin toistaiseksi vielä hengissä.

Kaikki kuvat c/ minä paitsi  ratsastuskuvat c/ Katarina Anttila
Joka tapauksessa leiri oli mukava ja ainakin unohtumaton jos jotain! 


perjantai 4. elokuuta 2017

BLOGIT ESITTELYSSÄ: KOUKUSSA VIITEEN ASKELLAJIIN


Tein viime vuonna samanlaisen postauksen Helmin blogista ja tämä idea oli mun mielesta ihan hauska joten ehkä tästä tulisi tämän blogin joka kuukautinen juttu!

Haluan taas alkuun muistuttaa että nämä ovat vain omia mielipiteitäni enkä ole ammattilainen sanomaan että kuuluuko näin ja näin tehdä. 




Päätähdet:

 Pihla on tehnyt hyvin kattavat ja hyvät esittely sivut itsestään sekä tunti hevosista joten tieto löytyy hetkessä. Pihla on siis Etelä-Suomessa asuva tytöntylleröinen joka käy ratsastamassa IsoTuomiston issikkatallilla. Hän kertoo blogissaan tuntityöskentelystä islannin hevosten kanssa. 
"Blogin päätähden virkaa toimittaa islanninhevos tamma Brydja. Brydja on Iso-Tuomiston tallilla asuva 91-syntynyt turbomummo. " (kopion Pihlan blogista)


Ulkoasu & Banneri:

Ulkoasu: Ulkoasu on aika simppeli, en itse henkilökohtaisesti tykkää mutta ei se myöskään paha ole! 

Banneri: Koska ulkoasu on jo niin perus niin olisi ollut omaan silmääni hyvä jos banneri olisi edes erikoinen mutta Pihla on kuulemma vaan kokeilemassa banneria joten uskon että se tuosta vaihtuu. Bannerissa ei periaatteessa mitään vikaa mutta voisi olla tosiian erikoisempi sillä ulkoasu on yksi tärkeimpiä asioita blogissa.


Teksti:

Teksti on selkeää enkä omaan silmään näe kirjoitusvirheitä sekä tekstiä on myös mukava lukea. Plussaa!


Kuvat:

 Voisivat olla parempi laatuisia. Kuvia on myös paljon joka on plussaa.


arvoisin blogin 7+ koska blogissa on paljon potentiaalia tulla vielä suosituksi ja isoksi blogiksi!




Jos sinua  kiinnostaisi tehdä minun kanssa yhteispostaus jossa arvostelemme toistemme blogit niin laita kommenttia niin ehkä teen juuri sinun kanssa tälläisen postauksen! 

torstai 3. elokuuta 2017

KYLLÄ ME KEHITYMME





 
Tästä tunnista on jo muutama viikko aikaa mutta kun vihdoin oli kuvaaja kuvaamassa minun ja Hessun menoa niin pakko nämä on julkaista!
Tosiaan ystäväni Kata oli kuvailemassa minua ja Hessua koulutunnilla. Olen nyt muutaman kuukauden käynyt Saksalassa ja on tullut opittua paljon uusia sekä vanhoja asioita. Tauon jälkeen minulla on unohtunut monet asiat mutta onneksi Hessu on ollut oiva hevonen jolla on päästy oppimaan asiat uudestaan.

Jouduttiin tuolloin menemään maneesissa koska satoi ja kenttä oli ihan märkä. Kuvien laatu pysyi silti ihan siedettävänä synkässä maneesissa.  

Koska Hessu oli mennyt jo yhden tunnin oli se jo minulle valmiiksi lämmin sekä heti kuulolla. Tehtiin pari kierrosta käyntiä ja alotimme ravailemaan. Minulla on ongelmana kevennys sekä harjoitusravi ilman että pompin kuin mikäkin säkki. Hessulla on myös suht iso liike johon minun on vaikea istua ravissa, mutta pikku hiljaa hyvä tulee. 

Otettiin myös laukkoja ympyrällä. Yleensä laukkojen jälkeen saan paremman tuntuman hevoseen ja niin myös tälläkin kertaa. Mulla on ongelmana päästää Hessu liian isolle laukalle mutta se ongelma alkaa olla selätetty mutta uutena ongelmana on että annan liian suuren puolipidätteen ja liian vähän pohjetta jolloin hevonen rikkoo laukan. Tätä ongelmaa yritetään parhaillaan korjata. Onneksi Hessu on niin kiltti ja anteeksi antava joten sillä on hyvä saada näitä ongelmia pois.

Ruvettiin myös tekemään avoja ja sulkuja. Tehtiin ensin avoja, muistan vain että aluksi menin aivan sekaisin että kumpi on kumpi mutta onneksi opettaja oli neuvomassa. Kun saatiin mun pää selkeäksi niin rupesi tulemaan ihan hyviäkin tuloksia. Minulla ei vaan aina riitä kaikkiin kouluharjoituksiin ymmärrys vaikka kuinka olisin sitä harjoitellut aikaisemminkin, se estepuoli on enemmän minua varten. Sulut onnistuivat ihan hyvin, varsinkin lopussa. Myös samalla kun tehtiin sulkuja, tultiin toisella pitkällä sivulla olevaa kaari uraa laukassa. 

Otettiin lopuksi vielä ravia muutaman kierroksen,  jonka jälkeen käveltiin pitkin ohjin. Tunti meni ihan ok ei hyvin eikä huonosti.

Kaikki kuvat c/ Katarina Anttila









tiistai 1. elokuuta 2017

TAKAISIN TULO

Moikka! Kirjoitin tänne viimeksi melkein vuosi sitten, kääk. Asioita on muuttunut aika reilustikin! 

Lopetin syksyllä ratsastamisen mutta puolen vuoden jälkeen hinku hevosiin tuli takaisin. Hempyölissä ei enää ollut minulle tuntitilaa joten täytyi kehitellä uusi paikka. Saksalanratsastuskeskus oli oiva paikka, missä olen oppinut hurjasti nyt muutaman kuukauden sisällä. 

Valitettavasti Serri on myös jouduttu lopettamaan jalkojensa takia. Itkuhan siinä tuli kun sain tietää,  sen verran rakas se minulle oli. 

Olin myös pitkään etsinyt itselleni vuokrahevosta. Toukokuun lopussa löysin netistä ilmoituksen Ninan hevosista ja päätin mennä kokeilemaan. Kaksi eläke hevosta Haminassa päin. Arska, risteytyshevonen joka on kiltti kuin mikä mutta kyllä siltä virtaa riittä vaikka muille jakaa. Rafu taas on Amerikan ravuri joka mieluummin nukkuisi kun tekisi mitään töitä, tosin ajamisesta se kyllä innostuu. Ikää Arskalla on 27 vuotta ja Rafulla 25 vuotta. 

Väärti on minulle ihan uusi tuttavuus jonka kanssa olemme aloittaneet yhteistyömme vasta alle viikko sitten. Hän on on komea suomenhevos ruuna joka on vasta 7 vuotias, oiva projekti hevonen siis. Väärtillä riittä vauhtia mutta kyllä se jaksaa keskittyäkkin.


Toivottavasti blogi arki alkaisi rullaamaan eikä käy samalla tavalla kun vuosi sitten!

 Kaikki kuvat c/ Katarina Anttila
Rafu



Hessu



Arska